Giant Schnauzers by

SUNIQUE

ESITTELY ABOUT US

Olen Outi Rauma, opinnäytetyötä vaille valmis tradenomi, 24 vuotta. Asumme Tuusulassa maalaismiljöössä ”otto-tyttöjeni” Sunnyn ja Demin sekä mieheni Harrin kanssa. Koirieni kanssa harrastan hakua, jälkeä ja näyttelyihin liittyviä aktiviteetteja. Vähemmän aktiivisia olemme tottistelemaan ja kisailemaan, tähän saataneen parannus ensi kauden aikana. Koiraharrastustoimintani keskittyy sekä entiselle kotipaikkakunnalleni Kempeleeseen (jossa vierailen säännöllisin väliajoin ja jossa järjestämme leirejä/tapaamisia kasvateille) sekä nykyiselle kotipaikkakunnalleni Tuusulaan.

Sunique-kennel sai nimensä kantanarttuni, elämäni koiran Sunnyn (FIN MVA JK1 BH Felexstein Fantacy) mukaan. Sunny + Unique = Sunique, ”sanik” – helppo kirjoittaa ja lausua myös suomalaisittain.

Ensimmäinen kosketukseni suursnautseriin tapahtui ollessani varmaankin alle 10-vuotias. Kotipaikkakunnallani Kempeleessä tutustuin ja ihailin Suomen ensimmäistä agilityvaliota Iitaa - sen lahjomattomuutta ja lojaalisuutta isäntäänsä kohtaan sekä ääretöntä tekemisen intoa. Myös Elsi ja Leino Similän suursnautserit ilahduttivat tullessaan Leinon kanssa vastaan ilman hihnaa ja ohittaessaan katsekaan värähtämättä vastaantulijat. Näitä riiseneitä seuratessani päätin, että joskus minullakin on noin hieno koira.

Suurimman osan lapsuuttani ja nuoruuttani touhusin hevosten kanssa. Pääasiassa harrastin lännenratsastusta, silloin tällöin kilpaillenkin. Ensimmäisen oman koiran aika tuli muutettuani sellaiseen asuntoon, jonne lemmikit olivat tervetulleita ja vuonna 2003 elämääni saapui ilostuttamaan - ja vihastuttamaan ;) Sunny.

Nyt vuonna 2006 Sunnyn pentueesta jäi kotiin kasvamaan Sunique Sade ”Demi-neiti” ja Demin sisko Sunique Saya ”Jade” asustaa Leenan ja Timon luona sijoituksessa. 

Tarkoituksenani on kasvattaa suursnautsereita hyvin pienimuotoisesti, kodinomaisissa puitteissa ja mahdollisimman tarkkaan harkituista yhdistelmistä. Arvostan koiraa, jonka kanssa voi ylpeänä liikkua – sen näyttäessä ja käyttäytyessä kuten suursnautserin kuuluukin. Kaikista tärkeintä on kuitenkin se, että koira saa elää elämänsä "täysillä" - terveenä & ilman kipuja, ja siihen pyrin kiinnittämään jalostusvalinnoissani huomiota.

Minulle on tärkeää saada tietoa pentueistani ja lähtökohta on, että kaikki kasvattini käyvät terveystutkimuksissa, luonnetestissä sekä muutamassa näyttelyssä saamassa arvostelun rakenteestaan ja ulkonäöstään. Suursnautseri on parhaimmillaan koulutettuna ja aktiivisessa kodissa - sellaisia toivonkin Sunique-riisenien kotien olevan.

Lisää tietoa suursnautsereista löydät Suomen Suursnautserikerhon sivuilta www.suursnautseri.fi

Create a free website at Webs.com